Suunnittelen, valmistan ja myyn oman näköisiäni tuotteita yksityisille ihmisille sekä alan liikkeille. Valmistan valokuvakehyksiä, lahjarasioita, peilejä, koruja ja kortteja – kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Vaikka nykyinen repertuaarini on varsin laaja, kaikkia töitäni yhdistää kuitenkin samanlainen henki. Suosin pehmeitä ja raikkaita värejä. Monet pitävät töitäni sopiviksi vain lapsille. En kuitenkaan näe että työni olisivat vain tietyn ikäisille. Teen myös paljon tuotteita, jotka sopivat vastaavasti aikuisempaan makuun. Esineet vain muodostuvat sellaisiksi mitä minä itse pidän kauniina. Niin yksinkertaista se on. Minusta on hienoa, että asiakkaat ovat samaa mieltä. Olen tosin iloinen siitä, että lapset tuntuvat pitävän niistä; olen itsekkin lapsenmielinen ja rakastan lapsia. Pyrin tekemään sellaisia tavaroita, joita itsekkin lapsena olisin halunnut (eli käytännössä kaikkea vaaleanpunaista mikä kimaltaa...) Vain ns. poikamaiset tuotteet valmistan vain poikia silmällä pitäen. Olisi väärin tehdä tuotteita vain tytöille.
Olen aina ollut kiinnostunut saduista ja fantasiamaailmasta, joten on luonnollista, että töitteni aiheet tulevat niistä. Keijut, yksisarviset ja taikapeilit ovat myös läsnä useimmissa tuotteissani olevissa runoissa, jotka nekin keksin itse. Toivon, että töissäni näkyy se sama ilo ja hyväntuulisuus joilla itse tuotteeni valmistan. Minulle on tärkeää, että työni ovat laadultaan ensiluokkaisia ja kestäviä. Materiaalit joita käytän, ovat yleensä kalliita. En koskaan tingi niistä, vaan käytän aina parasta mitä käsiini saan. Tärkeänä pidän myös sitä, että työni ovat omaperäisiä ja minun näköisiäni - sellaisia mitä muut eivät tee.
Minulla ei ole suoranaisia suosikkituotteita mutta erikoistilaus- ja uniikki-töistä olen aina pitänyt kovasti. Niihin tuskin kyllästyn koskaan. Erityisesti uniikkitöiden kohdalla olen huomannut, että koska niiden valmistusprosessi on usein pitkä, kiinnyn itse niihin niin kovasti, että työn valmistuttua on vaikeaa luovuttaa niitä myyntiin.
Olin 17-vuotias lukiolainen, kun aloitin nämä hommat. Minulla ei varsinaisesti ole tämän alan koulutusta, olen pitkälti itseoppinut. Näen tärkeäksi sen, että saan työstää monia erilaisia materiaaleja kuten puuta, kangasta, paperia ja massaa. Olen pienestä pitäen ollut paljon käsillä tekevä ihminen. Huomaan selvää kehitystä esimerkiksi viisi vuotta vanhoissa tuotteissani ja tämän päivän töissäni. Niin se sanontakin menee, että tekemällä oppii. Siitä miten päädyin myymään tuotteitani, on minulla aika hutera muistikuva. Aluksi valmistin erilaisia töitä vain kavereilleni ja sukulaisilleni lahjoiksi, mutta kun huomasin saavani niistä aina niin paljon kiitosta, ajattelin pitkän harkinnan jälkeen ihan vain kokeilumielessä koettaa myydä niitä. Niinpä aloin tiedustella läheisiltä lahjatavaraliikkeiltä, jos he ottaisivat muutamia töitäni myyntitiliin. Niin se kaikki sitten alkoi.
Tätä nykyä koko tuotanto on luonnollisesti laajentunut massiivisesti ja töitäni on, tai on ollut myynnissä monissa pääkaupunkiseudun sisustus- ja lahjatavaraliikkeissä. Töideni saama suosio jaksaa yhä häkellyttää minua. Tavaroita valmistaessani en koe niinkään tekeväni töitä. Se on minulle sekä harrastus että ajanviete, elämäntapa. Minulle on vaan niin luonteenomaista ympäröidä itseni kauniilla asioilla. Koskaan en ole tuntenut, että olisin "valinnut" alaani.
Jotkut nykyisistä tuotteistani ovat läpikäyneet pitkän evoluution. Pitkällä aikavälillä ne ovat hioutuneet mieluisiksi. Saan uusia ideoita kuitenkin jatkuvasti. Minulla on alituiseen pää täynnä uusia ideoita ja hahmoja, ja maltan tuskin odottaa, että pääsen niitä toteuttamaan. Siksi minulla onkin aina luonnoslehtiö yöpöydällä. Mikään ei kiinnosta minua niin paljon kuin uusien tuotteiden keksiminen ja kunnon inspiraation saaminen. Olen hyvin onnellinen siitä, että tuotteeni ovat nykyään niin kysyttyjä, koska se mahdollistaa työni tulevaisuudessakin. Rehellisesti sanottuna rakastan sitä mitä teen. Toivottavasti huomaat sen kun katsot töitäni.